Palaako kynttilä molemmista päistä?
Yhdessä kollegani Hanna Häppölän kanssa, sain puhua Work Goes Happy webinaarissa asiantuntijan jaksamisesta ja palautumisesta. Kuten varmaan kaikilla, on meillä ollut jaksamisen, palautumisen ja stressin sietokyvyn kanssa haasteita. Osa asiantuntijoista taistelee burn-outtia ja osa puolestaan tylsistymistä ja toimettomuutta eli bore-outtia vastaan. Molemmissa on omat haasteensa.
Burn-out eli työuupumus on meille kaikille tuttu käsite. Työn määrä on kasvanut, kiire pukkaa päälle, asiat eivät tahdo pysyä hanskassa, kun kaikille tehtäville ei tunnu olevan riittävästi aikaa. Olemme kierteessä, jossa pyrimme vain lisäämään työhön käytettyä aikaa ja esimerkiksi teemme niitä vapaa-ajalla. Näin palautuminen ja jaksaminen kärsii. Väsymys ja alati kiihtyvä hallinnan tunteen puuttuminen stressaa. Valitettavasti myös virheiden määrä kasvaa. Työn haasteet ja vaativuus ylittävät vahvuuden ja suorituskyvyn. Emme ole robotteja vaan jossain vaiheessa voi keho yhtäkkiä kertoa karua kieltään, että nyt tämän homman on loputtava. Tällöin parasympaattinen hermosto ottaa vallan ja katkaisee vieterin ja huomaamme olevamme voimattomia. Olemme uupuneita! Merkit tästä ovat olleet jo pitkään ilmassa. Olemme ärtyneitä, nukumme huonosti, työasiat pyörivät päässä illalla nukkumaan mennessä, liikunta jää vähiin, on päänsärkyjä ja kehossa on kipuja erityisesti alaselässä. Terve merkki sairaassa tilassa.
Bore-out eli tylsistyminen on vähän harvinaisempi käsite, mutta liki yhtä haasteellinen. Käytännössä se tarkoittaa tilannetta, kun olemme työssä ja tehtävän kuva ei vastaa meidän kykyjämme vaatimustasoltaan tai muutoin emme saa hyödyntää omia vahvuuksiamme tai koulutustamme työn suorittamiseen. Tämä sama haaste työelämässä ilmenee myös silloin, kun johto on luvannut kehittää ja parantaa esimerkiksi työn tekemisen puitteita ja olosuhteita työn laadukkaan tekemisen mahdollistamiseksi. Mitään ei vaan koskaan tapahdu lupauksista huolimatta. Taidot, suorituskyky ja vahvuudet ylittävät työn haasteet ja vaatimustason eli päinvastoin kuin burn-outissa. Turhautuminen omiin työtehtäviin nostaa päätään ja meidät valtaa tunne ”Minusta olisi niin paljon enempään kuin tämä”. Lomautusten ja mahdollisten irtisanomisten keskellä bore-out nousee helposti pinnalle. Bore-out aiheuttaa toimettomuutta, hallinnan tunteen puutetta, voimattomuuden ja riittämättömyyden tunnetta sekä itsetunnon haasteita ja minä-kuvan muuntumista. Monesti luomme omaa minä-kuvaa juuri työminän kautta.
Helpointa olisi sanoa että kaikkeen paras tie on ennaltaehkäisy eli ajoissa huolehtiminen riittävästä palautumisesta ja jaksamisesta. Jos tilanne on päässyt jo akuutiksi, niin älä epäröi olla yhteydessä ammattiauttajiin.
Ennaltaehkäisyn näkökulmasta nostan tietoisuuteen muutamia asioita.
- Mieti miten pystyt lisäämään omaa itsetuntemusta? Reflektoi omia vahvuuksiasi ja omia luontaisia tapoja. Missä olen luontaisesti hyvä? Mistä saan energiaa? Mitkä ovat minulle parhaat tavat palautua?
- Tunnista oma rajallisuutesi. Löydä työn merkityksellisyys ja mikäli olet nyt poissa töistä, löydä merkityksellisyyttä opiskelusta, harrastuksista tai perheestä.
- Keskity niihin asioihin joihin voit vaikuttaa. Monesti keskitämme huomiota asioihin, joihin meillä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta vaikuttaa. Tämä kuluttaa turhaa energiaa. Keskitytään ratkaisuihin ongelmien sijasta
- Huolehdi palautumisesta! Hyödynnä tietoisuustaitoja, tee relaksaatiota, mindfullnesia tai meditaatiota. Liiku luonnossa, kävele metsässä tai souda järvellä. Lue kirjoja tai tee mitä vaan, joka ohjaa sinut hetkeksi palautumiseen
- Nuku hyvin ja riittävästi. Luonnon ainoa sallittu doping ja elämän eliksiiri.
Lopuksi miten muutat näitä käytäntöön. Pienin askelin mutta tavoite selkeänä
Mieti miten sinä voit vaikuttaa ja tehdä oman hyvinvointisi eteen seuraavan neljän tunnin aikana, neljän päivän aikana. Miten näet oman hyvinvointisi seuraavan neljän viikon aikana tai neljän kuukauden päästä?
Käytä hetki asioiden pohtimiseen ja anna itsellesi mahdollisuus voida hyvin!
Vain hyvinvoiva asiantuntija on tuottava!
Kirjoittaja Jouko Mikkola on Suomen Mentaalivalmennuksen toimitusjohtaja, valmentaja ja toiminnallisen neurotieteen asiantuntija. Hän hyödyntäää neurotiedettä käytännönläheisesti itsetuntemuksen tunnistamisessa, tiimin rakentamisessa ja vuorovaikutuksessa.
Blogi julkaistu alunperin Work goes happy -blogissa 2.2.2022.
Kirjoittaja, Jouko Mikkola, Suomen Mentaalivalmennus, on työyhteisöjen ja urheilun mentaalivalmentaja, kehittäen työyhteisöjen ilmapiiriä, resilienssiä ja päivittäisen työn tekemistä sekä henkilöstön itsetuntemusta ja vuorovaikutusta. Jouko on erikoistunut toiminnalliseen neurotieteeseen, jota hän hyödyntää tiimin rakentamisessa ja yksilön vahvuuksien tunnistamisessa..
Suomen Mentaalivalmennus on yritys, joka keskittyy organisaation ilmapiirin kehittämiseen, henkilöstön henkisen hyvinvoinnin parantamiseen ja valmentaa palautumistaitoja uupumuksen ennaltaehkäisemiseksi.
Vastaa