
Miten pysyä aktiivisena ja luottavaisena työnhaussa?
Ikävä kyllä, työllisyyslukumme eivät ole ainakaan parantuneet viime aikoina, ja uuden työn löytäminen on tullut ajankohtaiseksi ja käynyt haastavammaksi yhä useammalle. Työnhaku voi olla henkisesti raskas ja kuluttava prosessi, erityisesti silloin, kun se venyy odotettua pidemmäksi ja vastaukset työnantajilta antavat odottaa itseään.
Tällaisessa tilanteessa resilienssi eli psyykkinen kestävyys ja usko omaan osaamiseen joutuvat väistämättä kovemmallakin tekijällä koetukselle. Mentaalivalmennus tarjoaa keinoja, joilla työnhakija voi vahvistaa henkistä jaksamistaan ja pitää yllä positiivista asennetta vaikeinakin aikoina.
Resilienssin kasvattaminen – miten kohdata vastoinkäymiset?
Niina on aktiivinen henkilöstö- ja taloushallinnon moniosaaja, jonka edellinen työsuhde päättyi yllättäen yrityksen taloudellisten syiden vuoksi. Hän on lähettänyt jo kymmeniä viilattuja työhakemuksia ja verkostoitunut laajasti, mutta ajat ovat haastavat. Niina on saanut lähes yhtä monta kielteistä vastausta, kuin on paikkoja hakenutkin. Osaan hakemuksista ei ole vastattu mitään ensimmäisen ”olemme vastaanottaneet hakemuksesi” -automaattiviestin jälkeen. Kahteen haastatteluun hän on päässyt, muttei tullut valituksi. Tilanne on turhauttava ja taloudellinen epävarmuus aiheuttaa lisästressiä.
Jotta Niinan henkinen kuormitus ja epäusko ei kasva hallitsemattomaksi, ja ala vaikuttaa heikentävästi myös motivaatioon ja uneen, Niina etsi itselleen tukea mentaalivalmennuksesta.
Resilienssiä voi vahvistaa monin tavoin, ja mentaalivalmennuksen menetelmät tarjoavat ajattelutavan muutokseen ja tunteiden hallintaan monia tehokkaita keinoja. Esimerkiksi erilaisia epäonnistumisen tulkitsemisen mahdollisuuksia, omien vahvuuksien parempaa tunnistamista, erilaisia motivaatiota ylläpitäviä näkökulmia ja yleensä arjen tasapainon hallintaa helpottavia oivalluksia sekä tietoisuustaitoja.

Usko omaan osaamiseen – kuinka ylläpitää itsevarmuutta työnhaussa?
Kun työnhaku venyy, voi helposti alkaa epäillä omaa pätevyyttään. Tämä on luonnollista, mutta mentaalivalmennuksen avulla voi vahvistaa omaa itsetuntoaan ja uskoa omaan osaamiseensa. Vaikka itsenäiset mentaaliharjoitukset ovat hyödyllisiä, tavoitteellinen keskustelu valmentajan kanssa tuo työnhakuun lisäarvoa. Kun reflektoi omaa tekemistään ulkopuolisen kanssa, joka kuuntelee ja osaa myös kysyä sopivia kysymyksiä, tulee samalla selkiyttäneeksi omaa ajatusmaailmaansa.
Hormonitasolla, se, että saa puhua jollekin ja tulee kuunnelluksi, lisää oksitosiinin eritystä, joka puolestaan edistää turvallisuuden tunnetta ja auttaa lievittämään stressiä. Myös dopamiinin ja serotoniinin aktivoituminen lisää mielihyvää ja hyvinvointia. Näiden hormonien yhteisvaikutus tukee resilienssiä ja auttaa ylläpitämään positiivista ajattelua haastavissa tilanteissa.
Mentaalivalmentaja auttaa työnhakijaa tunnistamaan vahvuuksia, joita ei itse välttämättä aina huomaa. Erityisesti resilienssin ollessa koetuksella, niiden olemassaoloa ei välttämättä jaksakaan tunnistaa. Kun tavoitteista ja tehdyistä toimenpiteistä keskustellaan valmentajan kanssa säännöllisesti, tuntee työnhakija enemmän vastuuta ja saa konkreettista tukea edistymiseensä.
Ihan kuten fysiikkavalmennuksessakin; valmentajalle tai personal trainerille kerrotaan miten treenit ovat menneet, tarkastellaan tavoitteita ja miten sinne parhaiten omilla vahvuuksilla päästään. Ja oikeastaan fyysistä ja henkistä valmennustahan ei voi koskaan edes erottaa toisistaan, koska keho ja mieli toimivat yhdessä.
Lisäksi säännölliset syvällisemmät, reflektoivat, aikataulutetut keskustelut valmentajan kanssa auttavat pitämään yllä motivaatiota ja uskoa omaan osaamiseen. Jos kyse olisi vain oman itsen kanssa aikataulutetusta reflektoinnista – moniko meistä malttaa aina pysähtyä tapaamiseen itsensä kanssa? Saati, että irrottaisi siltä tutulta ajattelun kehältään. Valmentaja sen sijaan voi haastaa myös työnhakijan ajattelumalleja ja niitä tarjoittavia uskomuksia.
Valmentajan kanssa keskustellessa tarkastellaan tottakai myös kokonaisvaltaista hyvinvointia ja arjen ajanhallintaa. Koska meillä ei ole vain työnhakijan hyvinvointia, vaan yksi hyvinvointi, joka jaetaan kaikkien elämän osa-aluiden kanssa. Vain hyvinvoiva työnhakija voi saada parhaan itsestään irti.

Kohti mahdollisuuksia työnhaussa
Mentaalivalmennus tarjoaa käytännöllisiä työkaluja, joiden avulla työnhakija voi kohdata vastoinkäymiset vahvempana, säilyttää uskonsa omaan osaamiseensa, nähdä mahdollisuuksia ja voida paremmin arjessa.
Resilienssin kasvattaminen, positiivinen ajattelutapa ja hyvinvoinnin tukeminen ovat avaintekijöitä, jotka auttavat jaksamaan vaikeassakin tilanteessa. Lisäksi valmentajan kanssa käydyt tavoitteelliset keskustelut tarjoavat työnhakijalle arvokasta palautetta, motivaatiota ja henkilökohtaista tukea, mikä voi merkittävästi nopeuttaa työnhakuprosessia.
Työnhaku itsessään on verrattavissa työhön, jossa jatkuvasti saa myydä omaa osaamistaan ja sopeuttaa toimintansa asiakkaan (tulevan työnantajan) vaatimaan tapaan. Tärkeintä tässä työssä on uskoa itseensä ja jatkaa positiivisesti eteenpäin ja siinä mentaalivalmentaja voi olla iso ja ratkaiseva apu, että seuraava, juuri sopiva mahdollisuuksien ovi aukeaa.
Hanna Häppölä
mentaalivalmentaja
myyntivalmentaja
Kirjoittaja, Hanna Häppölä, on Suomen Mentaalivalmennuksen valmentaja, yrittäjä ja myyntivalmentaja.
Suomen Mentaalivalmennus on yritys, joka keskittyy organisaation ilmapiirin kehittämiseen, henkilöstön henkisen hyvinvoinnin parantamiseen ja valmentaa palautumistaitoja uupumuksen ennaltaehkäisemiseksi.
Vastaa